FiBANin syyskokous pidettiin 22.10.2025, ja kokouksessa päätettiin useista merkittävistä muutoksista, jotka vahvistavat verkoston toimintaa ja vaikuttavuutta tulevina vuosina.

Kehitysuutisia FiBANista

Syyskokouksessa katsastettiin FiBANin dataa ja kehitysaskeleita. FiBANin Data Engineer Ivan Helinin tekemän jäsendatan analyysin perusteella jo 16 % jäsenistä on nyt naisia, jäsenyyden mediaanikesto on noin viisi vuotta ja jäsenten keski-ikä on 51 vuotta. Tapahtumia on järjestetty kuluvan vuoden aikana jo 54 ja vuoden loppuun mennessä kokonaismäärä nousee 70:een. Tapahtumiin osallistuneet jäsenet ovat olleet erittäin tyytyväisiä, sillä tapahtumatyytyväisyys on saanut keskiarvon 4,6/5.

Startup-hakemusten määrä on kasvanut entisestään. FiBAN on vastaanottanut lokakuuhun mennessä jo 1272 startup-hakemusta, joista 79 yritystä on päässyt pitchaamaan. Vuonna 2024 pitchanneista yrityksistä, kyselyssä tavoitetuista yrityksistä peräti 61 % on saanut rahoitusta 42,8 miljoonaa euroa, mikä kertoo valintaprosessin ja startupien korkeasta laadusta.

FiBAN lanseeraa HHJ Exit -kurssin yhteistyössä Tampereen kauppakamarin kanssa. FiBAN tarjoaa hyväksytty hallituksen jäsen -kurssin (HHJ) jäsenille jäsenetuhintaan ja ei-jäsenille normaalihintaan. Yhteistyö on ensimmäinen startup-yritysten hallitustyöhön keskittyvä opintokokonaisuus.

Lisäksi FiBAN on aloittanut uuden yhteistyön Tampereen kaupungin ja Redstone VC:n kanssa vastaten Tampereen startup-toiminnan kehittämisestä. Hankkeesta odotetaan saatavan arvokkaita oppeja eri alueiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja yhteisestä kasvusta. Ensimmäinen tapahtuma Tampereella järjestetään 5.12.2025

Uudistuksia jäsenkategorioihin ja sääntöihin

Syyskokous hyväksyi sääntömuutoksen, jossa jäsenkategorioiden määrää tarkennettiin. Jatkossa FiBANilla on kolme jäsenryhmää:

  • Yksityissijoittajat
  • Kunniajäsenet 
  • Pääomasijoittajajäsenet (jäsenyys kattaa 3 henkeä)
    • Perheyritykset 
    • VC Suomi 
    • VC ulkomaat 

FiBANin yhteisöjäsenet jatkavat FIBANin verkostossa yhteisöjäsenyyksien sijaan partnereina, mahdollistaen joustavat kumppanuus- ja toimintamallit FIBANin verkostossa ja yhteistyössä enkelisijoittajien ja startupien kanssa.

Lisäksi sääntöihin lisättiin selvennys, että FiBANilla ei ole työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Tämä muutos tehtiin verolainsäädännön selkeyttämiseksi ja varmistamaan, että jäsenmaksut säilyvät verotuksessa vähennyskelpoisina. 

Päivityksiä toimintasuunnitelmaan 2026: Tavoitteena entistä vaikuttavampi verkosto

Vuoden 2026 toimintasuunnitelma keskittyy FiBANin aseman vahvistamiseen Suomen ja Euroopan startup-ekosysteemissä.

Keskeiset painopisteet ovat:

  • Jäsenistön osaamisen kehittäminen ja uusien enkelisijoittajien aktiivinen rekrytointi.
  • Yhteissijoittamisen edistäminen ja alueellisten enkeliverkostojen tukeminen.
  • Tutkimustoiminnan ja datalähtöisyyden edelleenkehittäminen, yhteistyössä Suomen startup-yhteisön ja muiden ekosysteemitoimijoiden kanssa.
  • Vaikuttavuustyön vahvistaminen erityisesti talouspoliittiseen keskusteluun vaikuttamiseksi vuoden 2027 eduskuntavaalien alla. 

FiBANin tavoitteena on olla vuoteen 2026 mennessä Suomen tunnetuin tutkimukseen perustuva enkelisijoittamisen asiantuntijataho, sekä luotettava ja uskottava rahoituskanava kasvuyrityksille.

FiBANin vaikuttavuus kasvaa

FiBANin vaikutus startup-ekosysteemissä on ollut merkittävä. Vuoden 2024 aikana pitchanneet yritykset keräsivät jopa 42 miljoonaa euroa eri rahoitusväyliä pitkin. Pitchanneista yrityksistä jopa 61 % sai rahoitusta FiBANissa pitchaamisen jälkeen. 

FiBANin verkoston kautta syntyneiden sijoitusten vaikutus näkyy laajasti ja aiheesta julkaistaan joulukuussa laajempi Yksityisyrittäijäin säätiön tukema ja FiBANin ja Suomen Startup-yhteisön yhteistyönä tehty tutkimus enkelisijoittajien portfolioyrityksistä ja niiden taloudellisestä ja työllistävästä vaikutuksesta. Alustavat tulokset ovat pian valmiit, ja tulokset julkaistaan 11.12. Pitch Finlandissa Castrén & Snellmanilla.1

 

Uusi hallitus valittu vuodelle 2026

Syyskokouksessa valittiin myös FiBANin hallitus vuodelle 2026. Hallituksen koko pysyi ennallaan seitsemässä jäsenessä

 

FiBANin hallitus vuonna 2026

  • Ilkka Kaikuvuo
  • Jarkko Forsberg
  • Hanna Nyholm
  • Irene Viinikkala
  • Pekka Ylitalo
  • Pekka Samuelsson
  • Perttu Ilmarinen

Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Perttu Ilmarinen sekä Pekka Samuelsson.

Uusi hallitus aloittaa työnsä tammikuussa 2026 Ilkka Kaikuvuon johdolla, joka nousee varapuheenjohtajasta yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenet esitellään tarkemmin kun uusi hallitus aloittaa kautensa. FiBAN kiittää tehtävänsä päättävää hallituksen puheenjohtajaa Elina Koivumäkeä sekä hallituksen jäsen Antti Lehtimäkeä heidän arvokkaasta panoksestaan verkoston kehittämisessä.

Katse kohti tulevaa

Vuosi 2026 käynnistyy vahvoista lähtökohdista. FiBAN jatkaa kasvuaan yhteiskunnallisesti vaikuttavana ja kansainvälisesti verkottuneena sijoittajayhteisönä, joka yhdistää kokemuksen, tiedon ja verkostot startupien hyväksi.