FiBANissa pitchannut Smooth it sai 392 000€ euron rahoituksen terveellisille käsintehdyille välipaloilleen. Enkelisijoittajien tuki mahdollistaa jakelun kasvun 60 kauppaan ja vauhdittaa yrityksen matkaa kohti valtakunnallista näkyvyyttä.
“Smooth it tekee käsin tehdyt välipalat, tuorepuurot ja chiavanukkaat tuoreista raaka-aineista. Smooth it lähti siitä oivalluksesta, kun ollessani töissä Kupittaan Citymarketissa mietin miten helpottaisin omaa kiireistä arkeani. Harmitti kun kaupan hyllystä löytyi vain teollisia smoothieita ja välipaloja, joten päätin alkaa tekemään terveellisiä välipaloja itse,” kertoo Smooth itin perustaja Irina Nurmi.
Nurmi kuvaa oivalluksen hetkeä kirkkaasti. Kiireisen opiskelijan ja työntekijän elämäntahdissa hän huomasi, että vaihtoehdot terveellisille välipaloille olivat olemattomat. “Tykkään kokata erityisesti erilaisia välipaloja, ja sain idean, että entä jos tekisi tuoreita välipaloja myös myyntiin? Kysyin Kupittaan Citymarketin kauppiaalta, ja sain häneltä tuen testata ideaa.”
Ensimmäiset asiakaskokemukset olivat kannustavia. “Kysyntä oli heti valtavaa, mutta yritystä ei ollut vielä perustettu. Pienen pohdinnan jälkeen päätin lähteä yrittäjäksi pankkilainan avittamana”, Nurmi kertoo.
Kasvua jo ennen sijoituskierrosta
Kun Smooth itin ensimmäiset tuotteet päätyivät kauppojen hyllyille, asiakkaat ottivat ne nopeasti omakseen. “Ennen pitchaamistamme FIBANissa, meillä oli noin 20 yhteistyökauppaa, jotka avattiin 2 vuoden aikana. Sijoittajien mukaantulo mahdollistaa nyt toimituksen 60 kauppaan 4 eri alueella.
Kasvu on ollut kovaa. “Vuonna 2023 myytiin 300 000 käsintehtyä välipalaa, ja sijoittajat tulivat mukaan, pystyttiin toimittamaan 500 000 välipalaa,” Nurmi kertoo.
Vuonna 2024 Smooth it myi jo 500 000 välipalaa 60 kaupassa. “Valtakunnallinen jakelu on suurin investointi mitä tähän asti olemme tehneet kun muutimme uuteen tuotantotilaan tänä syksynä. Tällä saavutamme vähintään 13 miljoonan liikevaihdon Suomessa.”
392 000 euroa kasvurahoitusta enkelisijoittajilta
Smooth itin kasvua vauhditti merkittävästi enkelisijoittajien mukaantulo. “Kun kuulin yhden sijoittajamme tarinan siitä miten sijoittajat auttoivat hänen yritystään kasvamaan osaamisellaan ja rahoituksella, se kannusti hakemaan rahoitusta FiBANista,” Nurmi sanoo.
Enkelisijoittajat tukemassa Smooth itin tarinaa ovat olleet muun muassa Juha Miettinen, Laura Strömberg, Annukka Michelsson, Kimmo Koivisto, Ilkka Ruotsila, Antti Tarakkamäki sekä Niko Scharlin, joka toimi viimeisimmän rahoituskierroksen johtosijoittajana. Rahoituskierroksen eteneminen oli vauhdikasta. “Huhtikuussa pitchasin ja ennen juhannusta oli kierros kasassa,” hän kertoo.
Sijoittajien rooli ei jäänyt pelkäksi pääomaksi. “Enkelisijoittaja Laura Strömberg johti aluksi kierrosta, jonka jälkeen johtosijoittajan roolin otti enkelisijoittaja Ilkka Ruotsila, joka tuli myös tuotantoonkin ihan parin päiväksi töihin kanssamme. Sijoittajillamme on ollut hyvä hands on -meininki,” Nurmi kuvailee.
Terveellisiä välipalavaihtoehtoja kaikissa liikenteen risteyskohdissa
Tulevaisuudessa, Irina näkee Smooth itin tuotteet tarjolla valtakunnallisesti ja yrityksen välipalakulttuurin edelläkävijänä. Kumppanit mahdollistavat myös ulkomaille laajentumisen. “Haluamme muuttaa ihmisten välipalatottumuksia, jotta ihmiset valitsevat terveellisempiä tuotteita.
“Olemme tehneet 3 vuotta Oatlyn kanssa yhteistyötä ja jatkamme yhteistyötä. Meidän tavoite on, että Smooth itin tuotteita saa tulevaisuudessa kaupasta, lentokentältä, junasta, metrosta – kaikkialla missä ihmiset liikkuu.”
Tänäpäivänä Smooth it työllistää jo 25 henkilöä. “Jon täydentää liiketoimintapuolella ja minä vastaan resepteistä. Lisäksi Smooth itilla on aluevastaavat neljällä alueella, jotka hoitavat myös operatiivista puolta ja auttavat yrityksen kehittämisessä. Lisäksi toimitamme myös yrityksille terveellisiä kokousvälipaloja suoraan verkkokaupastamme,” toimitusjohtaja ja perustaja Irina Nurmi avaa. Tutustu Smooth it:n verkkokauppaan.

Perustaja Irina Nurmen vinkit muille yrittäjille
Vinkki 1: Seiso tekemisesi takana täysillä. Mene tilaisuuksiin omana itsenä ja ole valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiin.
Vinkki 2: Ota myös eriävät mielipiteet kiitollisuudella vastaan. Vaikken ole ollut heti samaa mieltä esimerkiksi sijoittajan kanssa, otan silti kriittisenkin palautteen ilolla vastaan, sillä joku näkee vaivaa minun vuokseni ja auttaa tekemään yrityksestä paremman.
Vinkkinä 3: Ota avoimesti palaute vastaan, mutta pidä silti johtajuudesta kiinni. Lopulta tiimi on se, joka tekee päätökset. Pitää vaan punnita mikä on toteuttamisen arvoista.
Vinkki 4: Opettele luvut ja osaa kertoa omasta bisneksestäsi. Jos et itse osaa tai tiedä jotain, kysy viisaammalta.

