HS kirjoitti 10.8.2024 yrittäjänä, kansanedustajana ja enkelisijoittajana toimivan Noora Fageströmin ulosottomaksuista, jotka jo jutun alussa todetaan maksetuiksi.  

Kansanedustajan roolissa ankarakin kritiikki on usein arkipäivää, mutta tässä artikkelissa rakennettiin virheellisesti yhteys henkilökohtaisen talouden, yrittäjyyden ja sijoittamisen välille.

Erityisesti kirjoituksessa pistivät silmään klikkiotsikkomainen terminologia, kuten “mehubaarilla rikastuminen,” joka saa yrittämisen kuulostamaan helpolta, ikään kuin nämä asiat olisivat tulleet sormia napsauttamalla. 

Artikkelin sanavalinnat vahvistavat Suomessa osin ilmenevää asenneongelmaa yrittäjyyttä ja sillä vaurastumista kohtaan.

Jutussa rakennettiin yhteyksiä toisiinsa liittymättömien asioiden välillä. Ikään kuin sijoittaja tekisi liiketoimintapäätöksiä yrittäjän sijaan ja että päiväkotimaksujen unohtaminen tekisi ammattisijoittajasta huonon. Monet enkelisijoittajat pitävät tiukan eron henkilökohtaisten ja liiketoiminnallisten talousasioiden välillä. He voivat tehdä ammattimaista sijoittamista, vaikka heidän henkilökohtaisessa taloudessaan olisi tilapäisiä vaikeuksia. Maksamattomat laskut voivat johtua odottamattomista olosuhteista, jotka eivät ole suoraan yhteydessä henkilön kykyihin sijoittajana tai yrittäjänä. 

Vain murto-osa enkelisijoituksista onnistuu ja harvoin pienen omistusosuuden enkelisijoittajalla on merkittävää osaa yrityksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Sijoittaja luottaa yleensä yrittäjän visioon, voi antaa neuvoja, mutta suurin osa päätöksistä on lopulta yrittäjän ja yrityksen hallituksen käsissä. Sen tietää myös riskisijoittaja, kuten varhaisen vaiheen enkelisijoittaja. Kokenut sijoittaja ymmärtää, että sijoituksen voi menettää ja suunta voi yrityksellä muuttua moneen kertaan. 

Yrittäminen vaatii rohkeutta ja valtavaa riskinottoa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa työikäisistä jopa 12% on yrittäjiä, siis merkittävä osa suomalaisista. Silti yrittäjyyskeskustelu on sävyltään usein harmillisen negatiivista. Valtaosa enkelisijoittajista on vaurastuneita yrittäjiä, jotka haluavat antaa takaisin sijoittamalla muihin yrityksiin, tukemalla kasvua sekä antamalla omaa kokemustaan ja osaamistaan eteenpäin esimerkiksi uutta yrittäjää mentoroimalla.

Yrittäjä – ja sijoittaja – on usein taitava siksi, että hän on kohdannut onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia ja on oppinut virheistä. Yrittäjä- ja sijoittajatarinoita on tärkeää kertoa mediassa, mutta peräänkuulutamme kuitenkin uutisointia, mistä ei synny harhaanjohtavaa mielikuvaa raha-asioiden syy-yhteyksistä. 


Elina Koivumäki, Hallituksen puheenjohtaja, FiBAN ry

Tiina Laisi-Puheloinen, Toimitusjohtaja, FiBAN ry