Tiina Laisi-PUheloinen FiBANista YLE aamun Veropäivässä

Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBANin toimitusjohtaja Tiina Laisi-Puheloinen on vieraana YLEn aamun Veropäivässä 8.11.2023. FiBAN haluaa kääntää keskustelun suurten tulojen sijaan yhteiskunnalle takaisin annettuun pääomaan.

“Meidän pitäisi juhlia sitä, että Suomessa on menestyneitä yrittäjiä. Jäsentietojemme mukaan useat yrityksensä myyneet sijoittavat uusiin yrityksiin ja laittavat näin rahat kiertämään. Enkelit edustavat tärkeää osaamispääomaa, jota arvostetaan aivan liian vähän,” Suomen Enkelisijoittajayhdistys FiBANin toimitusjohtaja Tiina Laisi-Puheloinen sanoo.

Suomen kansantalouden kannalta menestyksekkäitä yrityskauppoja ja sitä kautta vaurastumisen lisäämistä tarvittaisiin huomattavasti enemmän. “FiBANin jäsenet sijoittivat alkuvaiheen startup-yrityksiin noin 37 miljoonaa euroa vuonna 2022, ja edellisenä vuonna yli 50 miljoonaa. Laskelmiemme mukaan yksi sijoitetttu miljoona luo noin 19 uutta työpaikkaa,” hän lisää.

Enkelisijoittaminen ei ole pelkkiä menestystarinoita – Veropäivässä kuullaan vain huippuhetkistä

FiBAN kerää jäseniltään tilastoa startup-sijoituksista vuosittain. FiBANin jäsenten ilmoittamien tietojen mukaan vuoden 2022 exiteistä eli irtautumisista 44 % oli tappiollisia päättyen konkurssiin tai yrityksen sulkemiseen. Tappiollisten irtautumisten osuus vaihtelee vuosittain 30-60 % välillä.

“Verotietojen varjoon jäävät sadat epäonnistumiset, etenkin enkelisijoituksista, jotka tavallisesti paikantuvat kasvuyhtiöiden alkuvaiheisiin. Realiteetti on, että korkeintaan puolet menestyy edes jollakin tasolla – ja vain huippumenestyjistä kuulemme mediassa näin Veropäivänä,” Laisi-Puheloinen tiivistää.

Verohallinnon julkaisemissa verotiedoissa puhutaan yleensä vain henkilötuloista, eikä maksettujen verojen määrästä. “Jos jostain, niin maksettujen verojen määrästä olisi myös hyvä nostaa otsikoita,” Laisi-Puheloinen lisää.

FiBANin tavoitteena on mahdollistaa rahoitusta kansainvälistyville kasvuyrityksille. Onnistuneista kasvuyrityksistä rakentuu vaurautta sekä yrittäjälle, sijoittajalle että yhteiskunnalle. “Meidän kokemuksemme mukaan, startup-myynneillä menestyneet sijoittavat uusiin suomalaisiin yrityksiin ja lahjoittavat hyväntekeväisyyteen. Enkelisijoittaminen on isänmaallinen teko”, Laisi-Puheloinen painottaa.

Suurin osa startup-miljonääreistä on miehiä

Suurin osa verotilastokärjen henkilöistä on miehiä, usein peli- tai muun IT-sektorin yrittäjyydestä vaurastuneita. Naisten pieni lukumäärä näkyy jo startup-yritysten alkuvaiheessa, sillä FiBANin kautta rahoitusta hakevista yrityksistä vain 6 % on naisten perustamia. 45 % hakevista yrityksistä koostuu sekä nais- ja miesperustajista.

“Suurin osa verotulojen kärkisijoista on kantasuomalaisten miesten hallussa. Tämä lista näyttäisi erilaiselta, jos naisia ja maahanmuuttajia rohkaistaisiin perustamaan lisää kasvuhakuisia yrityksiä sekä ottamaan riskiä,” Laisi-Puheloinen sanoo.

FiBANin jäsenistö koostuu pitkälti yrittäjätaustaisista henkilöistä. “Käytännössä Suomessa ei voi vaurastua muuten kuin menestymällä yrittäjänä. Suomen Yrittäjien mukaan lähes 2 / 3 yrittäjistä on yksinyrittäjiä – yrityksiä, jotka eivät koskaan skaalaudu myytäviksi.” Laisi Puheloinen tiivistää.

FiBANin tavoitteena on kannustaa naisia ja maahanmuuttajia startup-yrittäjiksi sekä enkelisijoittajiksi. “Teemme yhteistyötä eri startup-kentän toimijoiden kanssa tätä tukeaksemme,” Laisi-Puheloinen kertoo.


Haastattelut

Tiina Laisi-Puheloinen
toimitusjohtaja, FiBAN ry
puh.+358 40 750 7417
email: tiina.laisi-puheloinen@fiban.org

Tutustu FiBANin sijoitustilastoihin.

Lisätietoja FiBANin datasta saat viestintäpäälliköltä.

Milja Mäkelä
Viestintäpäällikkö, FiBAN ry
puh. +358 40 538 5418
email. milja.makela@fiban.org