Haemme toimitusjohtajaa määräaikaiseen työsuhteeseen nykyisen toimitusjohtajamme jäädessä perhevapaalle. Työn aloitus on sopimuksen mukaan syyskuun aikana, ja sijaisuus päättyy 31.8.2022.

FIBANin toimitusjohtaja edustaa yksityissijoittajia Suomessa. Hän vastaa operatiivisesta toiminnasta ja linjauksista sekä FiBANin strategian jalkauttamisesta. Toimitusjohtajan rooliin kuuluu myös toimia jäsenten neuvonantajana, edunvalvojana ja alan ekosysteemin keskeisenä toimijana. Työhön sisältyy lisäksi projektien hallintaa, taloudenhoitoa, esihenkilötyötä ja muita hallinnollisia tehtäviä. Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla Maria01:ssä, Helsingin Kampissa.

Odotamme sinulta intohimoista suhdetta yrittämiseen, uusien ideoiden ja innovaatioiden edistämiseen, kasvuyrityssijoittamiseen ja Suomen talouden kasvattamiseen. Sinulla on sopiva tutkinto, työkokemusta, johtamiskokemusta ja tuntemusta Suomen kasvuyrityskentästä. Lisäksi sinulla on kattava suhdeverkosto sekä liike-elämään että yhteiskunnallisiin päättäjiin. Sinulla on erinomainen suomen ja englannin kielen taito. 

Pyydämme lähettämään hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen 27.06 mennessä osoitteeseen amel.gaily@fiban.org otsikolla “Interim Managing Director”. Haastattelemme hakijoita heti haun auettua, ja pyrimme valitsemaan sopivan henkilön mahdollisimman pian. Kysymyksiin vastaa hallituksen puheenjohtaja Reima Linnanvirta reima.linnanvirta@fiban.org tai toimitusjohtaja Amel Gaily, amel.gaily@fiban.org, 050-3655019.

Finnish Business Angels Network (FiBAN) on suomalainen, voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin. Suomen bisnesenkeliverkoston toiminnan tarkoituksena on kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa. FiBAN on yksi maailman suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu yli 650 hyväksyttyä sijoittajajäsentä. Toiminta perustuu haluun vaikuttaa suomalaisen liike-elämän kehittymiseen, BKT:n kasvuun ja uusien työpaikkojen syntyyn kasvuyritysten kautta.