Digitaalisen mediasisällön myynnin uudistava PressDoor keräsi 275K euroa rahoituskierroksen

January 15, 2018

FIBANin deal flowssa julkistettu PressDoor Oy sai rahoituskierroksensa maaliin joulukuussa. PressDoor keräsi 275 000 euroa yksityistä riskirahaa osakemerkintöinä ja pääomalainoina. Gorilla Ventures ja neljä enkelisijoittajaa liittyivät mukaan aiempien kymmenen partnerin joukkoon.

PressDoor kehittää digitaalisen mediasisällön pientuotteille teknologiaa, jota ei maailmalta vielä löydy. Mahdollisia digitaalisia pientuotteita ovat esimerkiksi päivän tai viikon lukuoikeus, yksittäiset artikkelit ja erikoisnumerot, sekä teemakohtaiset tai kirjoittajakohtaiset tilaukset. Yhtiö jatkaa siitä, mihin hollantilainen Blendle ja saksalainen Laterpay ovat jääneet ja laskee, että tulevaisuudessa 20 % lehdistön sisältömyynnistä tapahtuu PressDoorin palvelun kautta.

Kerätty rahoitus, yhdessä Tekesin myöntämän 400 000 euron lainan kanssa, mahdollistaa PressDoorin rakentamaan MVP-järjestelmäversion, jonka avulla voidaan myydä digitaalisen mediasisällön pientuotteita. Järjestelmä tulee kattamaan pienten maksujen järjestelmän, lukuoikeuksien hallintajärjestelmän sekä kumppanuusmarkkinoinnin (affiliate marketing) hallintajärjestelmän, jotka toimivat yhdessä markkinoilla olevien sisällön markkinointijärjestelmien kanssa.

Sanoma- ja aikakauslehdille PressDoorin uusi järjestelmä tulee mahdollistamaan sisältömyynnin sille suurelle lukijoiden enemmistölle, joka ei halua maksaa isoista digitaalisista kuukausitilauksista. Pientuotteiden alhaiset kertahinnat johtavat samalla korkeampaan konversioon, joka tekee sisällön laajan markkinoinnin taloudellisesti mahdolliseksi. Tämä tuo parannusta nykytilanteeseen, jossa maksullista sisältöä pystytään säännöllisesti markkinoimaan vain kunkin lehtikonsernin omille vanhoille lukijoille, ja ilmainen sisältö (click bait) taas tuottaa mainosklikkien tulona niin vähän, että markkinointi kannattaa vain useiden miljoonien lukijoiden kannoille. Uuden järjestelmän avulla lehdille tulee mahdolliseksi myös kokeilla ja kehittää, minkälaiset otsikot ja sisällöt menevät kaupaksi mitäkin kautta. Kolme suomalaista kustantajaa on jo ilmoittautunut mukaan loppukevään pilotointiin.

Lisätietoja:
Marcus Riska, CEO, marcus.riska(at)pressdoor.fi
Mikael Johnson, CTO, mikael.johnson(at)pressdoor.fi