Bisnesenkeliaktiivisuus Suomessa 2013

February 26, 2014

Finnish Business Angels Network (FiBAN) ja Finnvera ovat keränneet vuoden 2013 tilastoja yksityissijoittajien tekemistä sijoituksista alkuvaiheen potentiaalisiin kasvuyrityksiin Suomessa. Saatu tilasto on suurin tähän mennessä Pohjoismaissa kerätty.

Bisnesenkelit sijoittivat vuonna 2013 monipuolisesti eri toimialoihin, erityisesti kasvoivat sijoitukset ”Life science” ja ”health tech” (terveysteknologia) toimialaan samalla kun ICT ja mobiilialan osuus laski. Positiivisten irtaantumisten (exit) määrä kasvoi ja näissä ilahduttavasti mukana useampi exit josta tuli yli 10-kertaisesti rahat takaisin. Sijoitussumma laski 11 miljoonaan euroon (14 miljoonaa 2012), mutta on edelleen suurimpia Pohjoismaissa.

Sijoituksen saaneiden yritysten määrä oli 164 ja yli tuplaantui (69 yritystä 2012). Tyypillisen investoinnin yksityissijoittaja tekee sijoitusyhtiön kautta ja yhteissijoituksena, eli syndikaatissa, muiden bisnesenkelien kanssa. Tämä on toivottu suunta ja kertoo suomalaisen bisnesenkelitoiminnan toimivan yhä ammattimaisemmin ja riskiä hajauttaen.

LYHYESTI

MEDIASSA

KESKUSTELE

LISÄTIETOJA FIBAN – HALLITUS 2014
Riku Asikainen, pj.
Jaakko Salminen, vpj.
Anne Berner
Aarne Sipilä
Ari Hyppönen
Juha Kurkinen
Pekka Vartiainen

HALLINTO
Jan Oker-Blom, toimitusjohtaja
jan@fiban.org
+3584055117551

Claes Mikko Nilsen, koordinoija
claes.mikko@fiban.org
+358504913001


 FINNISH BUSINESS ANGELS NETWORK (FIBAN)

FiBAN on kansallinen, voittoa tavoittelematon yksityissijoittajayhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoitusten tekemistä listaamattomiin potentiaalisiin kasvuyrityksiin.

Lisätietoja: www.fiban.org/about