Vuoden bisnesenkeli -palkinnon saanut Osmala on sijoittanut aktiivisesti startupeihin osallistunut aktiivisesti enkelisijoitustoimintaan ja auttanut useita suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Bisnesenkelit ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat henkilökohtaista varallisuuttaan ja aikaansa nuoriin kasvuyrityksiin.

Monipuolinen Pohjois-Savon startup-kenttä on kehittynyt nopeasti

Jari Osmala on FiBANin aktiivinen alue-enkeli Kuopion ja Pohjois-Savon alueella, ja tekee merkittävää työtä kansainvälisen kasvun mahdollistajana sekä Itä-Suomen kasvuyritysten sanansaattajana.

Pohjois-Savossa on monipuolinen startup-kenttä. Viime vuosina erityisesti hyvinvointi- ja medtech-yrityksiä on noussut esille. Pohjois-Savossa on myös kehittynyt korkeatasoinen startup -yhteisö Ski Lift Pitch, joka toimii ympäri vuoden ja toiminta huipentuu vuosittain Tahko Ski Lift Pitch -tapahtumaan, jossa todellakin pitchataan hiihtohississä ja tapahtuman henki on ainutlaatuinen,” Osmala kertoo Pohjois-Savon elävästä startup-yhteisöstä.

Osmala on paitsi enkelisijoittaja, hänellä on myös pitkä ja monipuolinen kokemus kansainvälistymisestä, strategiasta ja hallitustyöstä kansainvälisessä yritysmaailmassa. Osmalan mukaan suomalaisten startupien laatu on parantunut merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana.“Startupit ovat oppineet tekemään laadukkaita pitch-deckejä, ja startupit osaavat entistä paremmin pitchata. Myös alkuvaiheeseen sijoittavia rahastoja on tullut lisää,” hän sanoo.

Alueelliset rahastot merkittävässä roolissa enkelisijoituksissa

Osmala kertoo alueellisten rahastojen merkityksen startup-rahoituksessa lisääntyneen viime vuosina. Alueelliset rahastot sijoittavat usein yhdessä enkelisijoittajien kanssa, mikä tuo lisää uskottavuutta myös vieraan pääoman ehtoisille rahoittajille. Osmalan enkelisijoitusuran kohokohtia on useampia, joista yksi on monien suomalaisten tuntema Paytrail Oyj. 

“Nopea ja positiivinen exit Paytrail Oyj:sta oli alkuvuosieni kohokohta. Viimeisin sijoitukseni Ketoinen Oy on erittäin energisten nuorten naisten yritys, joka on tuonut markkinoille ainutlaatuisia leipomotuotteita, jotka ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja viljattomia sekä ravintosisällöltään korkeatasoisia – ja kaiken lisäksi erittäin hyvän makuisia,” Osmala kuvailee.

FiBAN palkitsi tilaisuudessa myös Vuoden Exitin 2021 sekä Kunniajäsenen 2021. Tänä vuonna Vuoden Exit -palkinnon sai kaksi bisnesenkeliä, Janne Jormalainen ja Reima Linnanvirta, jotka tekivät vaikuttavan ja poikkeuksellisen nopean exitin startup Whiteboard.fi:n kanssa. Lue lisää palkituista täältä.

Exiteillä on keskeinen rooli startup-rahoituksen jatkuvuudessa, sillä usein Exit-voitot palautuvat startupeille uusien sijoitusten muodossa.

Lue lisää FiBANin vuosittaisista palkinnoista.

Lisätietoja

Jari Osmala
jari.osmala@gmail.com
+358 400 646611