Katso videotietoisku sijoituskohteen näkyvyydestä talous-mediassa!

Miksi enkelisijoittajan kannattaa miettiä sijoituskohteensa viestintää ja auttaa siinä?

Monien kasvuyritysten pullonkaula ei tällä hetkellä ole niinkään pääoma, vaan osaava työvoima. Erityisesti ohjelmistokehittäjistä, tekoälyn ja datan osaajista on pula. Talouselämä on ennen kaikkea asiantuntijoiden lehti, ja sen tilaavat lähes kaikki Suomen Ekonomiliiton ja Tekniikan Akateemisten jäsenet. Uutinen yhtiön kasvusta, rahoituksesta ja kiinnostavasta liiketoiminnasta tavoittaa kauttamme monet potentiaaliset työnhakijat. Julkisuus voi siis auttaa luomaan työnantajakuvaa. Uutinen voi tavoittaa myös yrityksen mahdollisia asiakkaita, rahoittajia ja muita sidosryhmiä. Vaikka sinä itse et kaipaisi sijoituksellesi julkisuutta, voit auttaa sijoituskohdettasi hyötymään.​

Miten sitä julkisuutta saa, eli kuinka sijoituskohde ylittäisi uutiskynnyksen?

Me Talouselämä-lehdessä emme ole olemassa kirjoittaaksemme kivoja puffijuttuja, teemme journalismia ja olemme vastuussa lukijoillemme. Kiinnostavia startup-yrityksiä on tyrkyllä ihan kivoiksi jutuiksi, mutta me haluamme tehdä uutisia, kertoa lukijoillemme jotain joka tuottaa oivalluksia ja lisää ymmärrystä taloudesta, yhteiskunnasta, teknologiasta ja yrityskentästä.
 
Startup-yrityksen uusi tuotejulkistus tai laajeneminen Ruotsiin ei ole yleensä uutinen. Sen sijaan seuraamme tarkkaan alkuvaiheen yritysten keräämiä pääomasijoituksia. Se on startupille yksi helpoimmista tilaisuuksista ylittää uutiskynnys. Usein yritys kerää rahoitusta tilanteessa, joka on meille muutenkin kiinnostava: se on skaalautumisen kynnyksellä, siirtymässä tuotekehityksestä kaupallistamiseen – tai tarvitseekin vielä lisäpotkua pivotin jälkeen.
 
Olemme kiinnostuneita myös nopeasta kansainvälisestä kasvusta ja menestyksestä. Haluamme seurata yritysten elinkaarta, ja kertoa myös epäonnistumisista, sillä ne ovat hyödyllisiä oppeja jaettavaksi. Olemme kiinnostuneita sarjayrittäjyydestä, exiteistä, johtamisesta, yrityskulttuurista ja yrittäjätarinoista.​

Miten Talouselämä seuraa startup-yritysten rahoituskierroksia?

Teemme kansainvälisesti poikkeuksellista työtä: keräämme tiedot kaikista suomalaisiin kohdeyrityksiin tehtävistä sijoituksista. Listaamme rahoituskierrokset lehdessä Kasvuyritykset-sivuilla ja verkossa Yrityskaupat-osion yhteydessä.

Klikkaa välilehti Kasvuyritykset, ja käytössäsi on rahoituskierrosten aineisto vuodesta 2012 lähtien: yritysten keräämät summat, sijoittajat, liikevaihtotiedot sijoitushetkellä ja lista aiemmista omistajista.

​Kun sijoituskohteesi on clousannut rahoituksen, toimi näin:

  • Olkaa yhteydessä hyvissä ajoin etukäteen.  Voimme sopia jutun tekemisestä luottamuksellisesti embargolla.
  • Sijoittaja, voit vinkata aiheesta minulle, tai ohjata yrittäjän olemaan yhteydessä: elina.lappalainen(at)almamedia.fi / 040 3424409
  • Kasvuyritys-sivut menevät painoon tiistaisin ja lehti ilmestyy perjantaisin. Viikkolehdessä haluamme suunnitella asioita etukäteen. Verkossa reagoimme tarvittaessa nopeasti.
  • Laita meiliä minulle tai soita. Pyrimme kirjoittamaan ainakin verkkouutisen yli miljoonan rahoituksista, pienemmät vähintään listaamme taulukossa.

​Nyt kannattaa käydä Talouselämän tietokannassa tsekkaamassa, ovatko kaikki sijoituskohteesi jo mukana. Verkossa aineisto on digitilaajillemme. Jos et ole vielä tilaaja, voit tehdä tilauksen täältä.

FiBAN GUEST POST – Elina Lappalainen, toimittaja, Talouselämä ja Alma Talent
Elina Lappalainen on Talouselämä-lehden ja Alma Talent -medioiden toimittaja, joka seuraa startup-yrityksiä ja teknologia-aiheita.